pikkukuva1
pikkukuva2
pikkukuva3

Yhteystiedot:

Kumpuniitty Oy
Metsäniitty
Heinitie 32
39160 Julkujärvi

Gsm 050 378 2788

Metsäniitty

Metsäniityn lastenkoti toimii Ylöjärven Metsäkylässä osoitteessa Heinitie 32, 39160 Julkujärvi. Yksikkö toimii pitkälti samoilla periaatteilla kuin Kumpuniityn lastenkoti: tarjoamme paikan sekä huostaan otetuille että avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetuille lapsille ja nuorille. Sijoitus voi olla tarpeesta riippuen tilapäinen tai pitkäaikainen.


Rauhallisella omakotialueella sijaitsevassa omakotitalossa ylin kerros on yhtenäistä olohuonetta ja keskikerroksessa sekä pohjakerroksessa sijaitsevat asuinhuoneet ja muut yhteiset tilat. Linja-autoyhteydet ovat hyvät niin Ylöjärven Soppeenmäkeen (6 km) kuin Tampereellekin (18 km). Aivan lähietäisyydellä sijaitsee 1-6 -luokkatason opetusta tarjoava Metsäkylän koulu.


7-paikkaisen yksikön työntekijöillä on monipuolinen kokemus lastensuojelutyöstä. Metsäniityssä kaikki osallistuvat arkielämään kuuluviin töihin. Lapsia ja nuoria tuetaan harrastuksiin ja painotamme myös koulunkäynnin tärkeyttä. Toimintaamme ohjaava periaate on riittävä aikuisuus. Korostamme Metsäniityn, lapsen asioista vastaavien viranomaisten ja perheen välisen yhteistyön tärkeyttä. Pyrimme niin asiakkaan kuin palvelun tilaajankin näkökulmasta laadukkaaseen palveluun.


Paikkatiedustelut:

gsm: 050 432 7082
email: metsaniitty@kolumbus.fi

© Kumpuniitty Oy