Kumpuniitty
Kumpuniitty on 7-paikkainen lastenkoti
Ylöjärven keskustan tuntumassa. Se on tarkoitettu
10–16 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Tarjoamme
sijoituspaikan sekä huostaan otetuille että
avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetuille lapsille
ja nuorille. Sijoitus voi olla tarpeesta riippuen
tilapäinen tai pitkäaikainen.
Kumpuniitty sijaitsee rauhallisella omakotialueella
Soppeenmäessä Ylöjärvellä,
josta on Tampereen keskustaan lyhyt, vain 20 minuutin
ajomatka. Toimintamme tavoitteena on lapsen ja nuoren
paluu omaan perheeseensä. Korostammekin Kumpuniityn
sekä perheen ja lapsen asioista vastaavien sosiaaliviranomaisten
välisen yhteistyön tärkeyttä.
Myös keskeinen sijaintimme edesauttaa sopeutumista
uudelleen yhteiskunnan sääntöihin.
Kumpuniityssä kaikki lapset ja nuoret osallistuvat
arkielämään kuuluviin töihin.
Heitä tuetaan erilaisiin liikunnallisiin harrastuksiin,
joiden myötä kohdataan turvallisesti omat
ja muiden rajat. Lisäksi painotamme koulunkäynnin
tärkeyttä. Toimintamme ohjaava perusajatus
onkin riittävä aikuisuus.
Paikkatiedustelut:
Johtaja Asko Saari
gsm: 050 363 1633
email: kumpuniitty@yritys.soon.fi |